Samuli Putrolla on laulu nimeltä Mitäpä jos. Siinä krooninen murehtija kantaa niskassaan kaikkia elämän todellisia ja kuviteltuja huolia, ja toinen hahmo (optimisti? realisti?) lohduttelee häntä.
Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi
eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?
Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä,
viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?
Mitäpä jos on rintasyöpä?
Mitäpä jos oot lapseton?
Saako vailla koulutusta adoptoida?
Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin?
Mitäpä jos mä sokeudun?
Voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?
Tunnustan, itselläni on taipumusta ajoittaiseen murehtimiseen ja pessimismiin. Ja usein murehtimisen aiheet ovat juuri niin absurdeja kuin Putronkin murehtijalla. Murehtimisen hetkinä elämänasenteeni voisi tiivistää mottoon "pessimisti ei pety". (Itse asiassa se ei ole ollenkaan hullumpi asenne, sillä pessimisti saa myös usein yllättyä positiivisesti.)
SkodaMiehen motto puolestaan kuuluu "asioilla on tapana järjestyä". Tuo viilipyttymäinen rautahermo hermostuu harvoin ja murehtii vielä harvemmin. Tämä tosiasia tuo sopivaa tasapainoa yhteiseloomme ja -oloomme.
Pohjoiseen ajellessa ehdin pyörittää Putron levyä niin tehokkaasti, että nykyään myös SkodaMieskin osaa laulujen sanat ulkoa. Kun äidyn murehtijaksi, seuraa lempeä huomautus Putron sanoin: "Mitä, mitä, mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan...".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti