30.6.2011

Lomamieli

Naputtelen koneella työasioita, vaikka mieli on jo lomalla. Sireenipuskan alla juomassa teetä tai rannassa liottamassa varpaita lämpimässä vedessä. Huomenna on suuntana Kuopio ja sukubakkanaalit, sieltä koukkaus kotiin ja auton ja emännän huolto. Ja sitten: ensimmäinen lomapätkä. Oi ihanuutta!

Hangö, hangö, hangö...



Pari viikkoa sitten tehtiin pieni reissupyrähdys eteläisimpään Suomeen. Helteet lopahtivat huonossa saumassa ja lämmintä oli vain 15 astetta. Uimakopeille ei tällä kertaa ollut käyttöä. Aurinko kuitenkin paistoi ja villat vartioivat rantoja.

Villassa, jossa nukuimme, on perimätiedon mukaan majoittunut myös Mannerheim. Meidän huoneemme tosin sijaitsi pienessä pihatalossa - SkodaMies totesi kyynisesti, että siellä on ehkä ammoisina aikoina majoittunut Mannerheimin hevonen. Tai tallipoika.

Metsästämällä metsästin ravintolan, josta saisi SkodaMiehelle jotakin muuta kuin "meren herkkuja". Hangon makaronitehdas hoiti homman kotiin omatekoisilla pastoillaan ja maukkailla antipastoillaan.


28.6.2011

Pikaista paranemista

Karvainen potilas alkaa toipua. Ruma pitkä rupi mahassa ei tunnu menoa haittaavan - olo tuntui helpottavan noin tuhat prosenttia heti, kun päästiin kinkkurulla-asusta eroon. Lääkekuuri loppui mystisesti hieman etuajassa - johtuneeko siitä, että täältä löytyy vissi totuus siitä, kuinka helppoa kissojen lääkitseminen on. Ne puuttuvat 3 antibioottimilliä ovat keittiön matossa, tiskipöydällä ja SkodaMiehen paidan olkapäällä.

Siitä huolimatta punaturkki on jo täydessä vauhdissa. Tähän tapaan...

23.6.2011

Oho, pikku virhe!

Meidän PITÄISI olla mittumaarireissussa, mutta sen sijaan hoivaammekin karvaista potilasta.

Kissa vietiin tänään eläinlääkäriin pissatulehdusepäilyn takia, ja se piti nukuttaa katetrointia varten. Kun menimme hakemaan tokkuraista kissaa, se oli pakattu kaulaa myöten kinkkurullamaiseen verkkoasuun.

Eläinlääkäri tunnusti, että nyt kävi virhe - piti leikata eräältä toiselta kissalta maha auki, mutta leikkasinkin tältä. Että pahoittelut vaan, ja tässä olisi 103 euron lasku.

ONNEKSI SkodaMies on sen verran kova luu, että sitä laskua ei todellakaan maksettu. Enkä tiedä missä karvapotilaan seuraavat vaivat hoidetaan...

Nyt odotellaan vaan pikaista paranemista.

17.6.2011

Naamat

Jos haluat tietää, miltä näyttää helpotus, tsekkaa tänään hallitusneuvotteluista tiedottavan Jyrki-boyn naama!

Omalle naamalleni tuntuu puolestaan nousevan huolikurttuja - huomenna taas työreissuun, kamat vielä ihan levällään. Mutta tunnelin päässä pilkottaa jo valoa: ensimmäinen pläjäys lomaa alkaa juhannusaattona.

14.6.2011

Mummon luona


Yhdet kesäiset juhlat päätettiin syömällä ravintola Mummolassa. Minulle paikka oli tuttu lähinnä Tikkurilassa pidettyjen piiiitkien kokousten lounaspaikkana, mutta kyllä sinne kannatti mennä viikonloppunakin.

Ja sikäli Mummolan seisova pöytä muistutti omaa mummolaani, että tarjolla oli sekä lihaa, kanaa että kalaa. (Mummoani lainaten: "Ypille kalaa. Ypi tykkää kalasta. Kalle ei syö kalaa. Ota Kalle kanaa. Muille on lihaa. Mahtokohan siitä tulla minkälaista...?") Myös seinäkello oli aivan autenttinen.

11.6.2011

Ti-di-di-di-di...

Istun varjon puolen terassilla ja naputan kannettavaa. Tässä on juuri sopiva olla. Huomenna siirryn taas lämpimien uimavesien läheisyyteen.

Lähikaduilla kaartelee jäätelöauto, kakarat ajaa perässä pienillä pyörillään ja kirkuu: "Se on meidän kadulla!" "Antakaa rahaa!".

Mietin, että tekisinkö tänään jotain vai jättäisinkö tekemättä.

5.6.2011

Tulkoon kesä!

Kolme aurinkoista, velttoa, ihanaa päivää! Torstaina totaalista laiskuutta. Perjantaina hyvin mustia grilliherkkuja ja pikainen pulahdus kirkkaaseen veteen. Lauantaina syreeneitä, lauta-aitoja ja mukulakivikatuja.

Auringonpaisteen lupaillaan jatkuvan edelleen, mutta me suuntaamme työreissuille ja kissa "kesäsiirtolaan". Mutta ainakin akut ovat nyt täydessä latingissa!

Seuraavia vapaita odotellessa voi kuunnella vaikka tätä.


4.6.2011

Kyllä kelpaa

Viime viikonloppuna anopit tosiaan tulivat ja pistivät pihan uuteen uskoon. Palasin työreissulta ihailemaan valmista jälkeä. Vähän semmoinen Huvila & Huussi -kokemus. Moni horsma ja kivi oli vaihtanut paikkaa, uutta multaa ja koristelastua oli kulunut säkkitolkulla. Oooooh ja aaaaah!

Tullessaan äiti toi myös kolme liinaa: kirppikseltä metsästetyn Fujiwo Ishimoton Lepo-vahakankaan ja kaksi kankaista liinaa, joiden molempien kuosit ovat Maija ja Kristina Isolaa: toinen Tantsu ja toinen Satula. Nuo kankaat haalin aikoinani jostakin alesta, mutta niiden surauttaminen liinoiksi asti ei vaan vielä ehtinyt omalle agendalle.

Nyt äiskä hoiti homman ja hyvältä näyttää! Take a look!



2.6.2011

Huikea sato!

Jokaisella ruokapalstalla hehkutetaan nyt raparperia. Oman kääpiökasvimaani kaksi vauvaraparperiä eivät kovin massiivisia satoja vielä tuota, eli ei kannata liikaa innostua... Viime vuonna tempaisin siitä toisesta ainekset yhteen vaivaiseen raparperipiirakkaan, ja siinäpä se kesän sato sitten olikin.

Eilen verotin raparperjäni hieman varovaisemmin ja ymppäsin paistokseen kaveriksi reilusti mansikoita. Tulipa namia!