Ping-pang-pong...

Elämässä on viime viikkoina ollut melkoista sutinaa ja rytinää. Ensi viikolla alkaa loma, ja reissukohteena on Peking. Ensimmäiset päivät kuluvat varmaan hotellihuoneessa peiton alla arjesta ja aikaerosta toipuen. Kai me kuitenkin nähtävyyksiä katsellaan, tivasi SkodaMies. Juu tottakai, lupasin hövelisti. Sen verran, mitä hotellin ikkunasta näkyy...

Five minutes of fame

Sain tänään oman osuuteni tv-ajasta valtakunnanverkossa. Se riitti mainiosti. Ei tarvitse tupata itseään peepeetaloon tai mihinkään muuhunkaan tositeeveehen.

Mutta sallittakoon yksi poikkeus tähän linjaukseen: Marko Paananen, jos haluat tulla rakentamaan kylmän ullakkomme upeaksi ja viihtyisäksi yläkerraksi, suostun näyttämään naamani Innossa ja hipelöimään kanssasi tapetti- ja parkettinäytteitä.

Muistoja lompakossa

Iso läjä kuitteja pöydällä, matkalasku työn alla. Lompakosta löytyi yllättävän paljon rahaa (48,65 euroa), paljon junalippuja matkalaskun liitteeksi ja melkoinen nippu muistoja. Tai siis kuitteja, jotka muistuttavat menneen kesän reissuista ja touhuista. Kahvila Majurska (pala mansikkakakkua, pala fetaparsapiirakkaa). Diverssikauppa Kasvihuoneilmiö (emalivateja ja peltilautasia). Citymarket Lohja (läjä nenäliinoja, kurkkukarkkeja ja Pringelesejä). Linnanmäki (iltahupiranneke). Kirjapörssi Renkomäki (kirja: Kissa – rodut ja kasvatus). Sokos Joensuu (Jackpotin tunika). Ravintola Wanha Makasiini (Pasta tomato). Hyviä muistoja, hyvä kesä!

Ja nyt sen hemmetin matkalaskun kimppuun!

Aineissa

Feliway-naamaferomonisuihke on mainoslauseensa mukaan "onnellisten kissojen salaisuus". Takkahanke otti kissalla vähän koville: hermostus muuttuneisiin olosuhteisiin manifestoitui protestipissana. Päätin suihkutella olkkariin hieman synteettistä onnellisuutta, jonka pitäisi rauhoittaa kissaa epävarmoissa olosuhteissa. Kissa Elias suhtautui hajuun kummastellen, ja tuijotti minua kuin pelottavaa jättiläiskissaa - vaikka olikin suihkutteluvaiheessa lukittuna toiseen huoneeseen. Ehkä haju (jota ihminen ei aisti) jäi mystisesti leijumaan ympärilleni...

Jotenkin kotitiikerin "huumaaminen" tuntui ikävältä. Meidän kissamme onnellisuuden salaisuus taitaa jatkossakin olla vain se, että saa makoilla sohvalla SkodaMiehen masun päällä.

Onneksi takkoja ei rakennella kovin usein.

Ei hyvältä näytä

Telkkarin sisustus-, tuunaus- ja puutarhaohjelmat masentavat tavallisen yrittelijän. Niissä kaikki menee aina vähän liian hyvin, monimutkaiset terassirakennelmat syntyvät silmänräpäyksessä ja mittavakin remontti hoituu hissimusiikin säestyksellä ennen lopputekstejä.

Ajattelin, että voisin SkodaMiehen kanssa myydä eteenpäin ohjelmaformaatin, jonka nimi on "Ei hyvältä näytä". Siinä suuria itsestään luulevat amatöörinikkarit ja -puutarhurit käyvät mahdottomilta tuntuvien hankkeiden kimppuun, ja verta, hikeä ja kyyneliä säästämättä näytetään, kuinka homma TODELLA etenee. Kuinka sahalta haetaan mittavirheiden takia puutavaraa niin monta kertaa, että myyjä alkaa jo kohotella kulmiaan. Kuinka ruuvit katkeilevat, mutterit hukkuvat ja porasta loppuu akku aina ratkaisevalla hetkellä. Kuinka kaatosade kastelee vastamaalatun seinän raidalliseksi. Kuinka hankkeet venyvät ja vanuvat loputtoman pitkiksi (niin pitkiksi, ettei kehtaa tuttaville enää edes mainita niistä).

"Ei hyvältä näytä" on ukkini käyttämä tokaisu, joka kumeasti lausuttuna voisi päättää ohjelman jokaisen jakson.

Ainakin lähipiirissä lämmettiin formaatillemme! Lupasin omistaa yhden jakson velipojan vuoden -78 Minille, joka on paloiksi purettuna vallannut vanhempiemme autotallin. Vuosiksi...

Parempi ihminen

Eilisiltana myöhään sain kaksi ideaa blogitekstiksi. Nyt muistan niistä enää sen, jonka kirjoitin kännykän viestimuistiin talteen. Toisesta ei ole mitään havaintoa. Ehkä se palaa, jos se oli riittävän hyvä.

Illalla mietin hampaita harjatessani, että maailma on täynnä pikkuasioita, joita PITÄISI tehdä ollakseen vähän parempi ihminen. Ja nyt tarkoitan nimenomaan pikkuasioita. Sellaisia, joita ilmankin periaatteessa pärjää, mutta joista meitä toistuvasti muistutetaan akkojenlehdissä, lääkärissä, kosmetologilla, kahvipöytäkeskusteluissa... Kuten vaikka että...

- syö puoli kiloa kasviksia ja hedelmiä päivässä
- käytä hammaslankaa
- kuori kasvojen iho kerran viikossa
- juo vihreää teetä
- käy vähintään kerran vuodessa hammaslääkärissä
- kävele vähintään 8000 askelta joka päivä
- syö kalaa kaksi kertaa viikossa
- harrasta liikuntaa ainakin kolmesti viikossa

Ja...ja...ja... ja sitten vielä kehotetaan, että "ota aikaa itsellesi, ole tekemättä mitään". Ai missä välissä? Apua!!!

Osta asunto, hoida koiraa
pidä pihaa vaimon kanssa
hanki lapset jos on saumaa
yks tai kaks, mut hankkikaa ne
tutustu naapureihin
viet niiden kanssa joskus aikaa
järjestäkää kimppakyyti
jos on sama duunimatka

Viiltävä tuuli käy aamuisin
kiiltävään porttiin ja koivuihin

Laita riippukeinu kiinni keväällä
pidä jemmarahaa pankkitilillä
seiso väkevästi sänkys edessä
aamuisin
laita riippukeinu kiinni keväällä
pese kasvosi ja käytä pyyhettä
aamuisin

Urheilla jos jaksat pysyt kunnossa
ja nukut hyvin
hoida lasku lähikauppaan
niin saat suuret alennukset
jokainen markka jonka maksat veroja
auttaa sinua myös
lukita muista ovet ja auto
kesällä yö on valoisa yö

-Samuli Putro-

Syksy toi muurarin

Laulusta poiketen syksy TOI muurarin, ja muuraripa olikin reipas kaveri. Totesi aamulla 7.00, että nyt on hyvä työfiilis. Ja illalla viideltä seisoi olohuoneessa takka. Vau! Sillä välin olin itse jaaritellut palaverissa, oikolukenut sekavaa tekstinivaskaa ja naputellut muutaman sähköpostin. Pitäisiköhän vaihtaa alaa, niin näkisi työpäivän jälkeen käsiensä jäljen...?

Rikkaruohoflow

Puutarhurointia harrastavat ihmiset kehuvat, kuinka terapeuttista on työntää kädet multaan. Siinä (kuulemma) unohtuvat kaikki huolet ja murheet. Itse olen aina tuumaillut, että huolta ja murhetta ylipäätään olisi vähemmän, jos puutarha hoitaisi itse itsensä ja pysyisi vaan kauniina ja ihanana ILMAN, että siellä täytyy jatkuvasti myllätä perse pystyssä.

Vaan kerran menneenä kesänä kävi niin, että pääsin kiinni oikein kunnon puutarhaflowhun. Tai oikeammin rikkaruohoflowhun. Menin nuuskimaan sateenjälkeistä kesäiltaa, ja siinä samalla nappasin kukkapenkistä yhden rikkaruohon... ja sitten toisen... ja kolmannen... Ja ennen kuin huomasinkaan, olin raivannut puutarhasta kottikärryllisen ei-toivottuja kasveja. Ja olo oli jotenkin... puhdistunut!

Vastaavaa flowta ei ole ilmaantunut sen jälkeen, mutta kerta kesässä on jo ihan hyvä alku. Ehkä ensi kesänä kahdesti...?

Oheisten kuvien leppoisat puutarhatunnelmat on napattu Loviisan wanhojen talojen pihoilta.

Maamojen mailla

Karjalaisuus on kuulemma nykyään trendikästä. Hesarissakin oli taannoin iso artikkeli kolkyt ja risat -ihmisistä, jotka etsivät karjalaisia juuriaan ja liittyivät joukoittain Karjala-seuraan. Eräskin ikänsä Länsi-Suomessa asunut oli löytänyt karjalaisista juuristaan syyn siihen, miksi hän aina välillä kokee olonsa niin ulkopuoliseksi (?!?).

Minun ja SkodaMiehen karjalaisia juuria ei tarvitse kovin syvältä kaivella: kummankin mummot ovat Viipurista kotoisin. Koska ratsastamme trendien aallonharjalla (buaha-ha-ha), päätimme lähteä kesälomalla tsekkaamaan mummojen lapsuus- ja nuoruusmaisemat. Sieltähän ne löytyivät, aivan linja-autoaseman vierestä ja Torkkelinpuiston laidalta.

Viipurin linnan tornissa katselimme ympärillemme ja mietimme, millainen Viipuri olisi nyt, jos se olisi edelleen suomalainen kaupunki. Ennen luovuttamistaanhan Viipuri oli kansainvälinen kaupunki, jossa asui noin 80 000 ihmistä. Se oli siis silloin Suomen toiseksi suurin kaupunki. Nyt se on vähän surullinen venäläinen pikkukaupunkipahanen mahtavan Pietarin kyljessä.

Yhteistuumin päädyimme siihen, että Viipuri olisi Itä-Suomen Turku. Yhdistäviä tekijöitä on paljon: meri, linna, kivitalot… JOS historia olisi mennyt toisin, voisin hyvin kuvitella asustavani tuossa karjalaisessa kaupungissa. (Tähän tosin realisti äitini totesi, että JOS historia olisi mennyt toisin, viipurilainen mummoni ei olisi koskaan kohdannut umpisavolaista ukkiani, ja minua ei ehkä olisi olemassa missään kaupungissa. Eli turha jossitella…)

Vastinetta verorahoille

Onnistuin pääsemään terveyskeskuksen perushoitajakerberosten ohi lääkärille. Se ei ollut ihan helppoa. Lasikoppiin on otettu napakoita naisia hallinnoimaan jonoja - ja tehokkaasti he sen tekevätkin! "Se on kuule ihan normaalia, että flunssa jatkuu kaksi viikkoa. Monella on jatkunut pitempäänkin. Ai 36,9? No se ei ole vielä mitään lämpöä, aikuisella ihmisellä! Ja yskään ei kyllä auta mikään. Niin se vaan on."

Pieni helppoutta rakastava elitisti sisälläni kaipasi edellisen työnantajan kustantamaa laadukasta työterveyshuoltoa: ajanvaraus illalla netissä, seuraavana päivänä lääkäri, kiiltäväkantisia lehtiä odotushuoneessa, no questions asked.

Jotenkin kuitenkin selvitin tulikokeen ja pääsin lääkärin pakeille. Diagnoosi oli poskiontelotulehdus, lääkkeeksi määrättiin antibiootteja ja lepoa.

Kissalla on taas kivaa, kun seuraneiti on paikalla. Puolentoista viikon sisään olemme katselleet yhdessä jo 3 mustavalkoista Niskavuori-elokuvaa.

Jotain suurta

Näistä palasista rakentuu jotain hienoa. Jotain, josta on haaveiltu jo vuosia. Jotain kaunista, tunnelmallista, sympaattista, vähän vanhanaikaista... Palataan asiaan, kun urakka on valmis!