Betoninen mielikuvitusmaailma

Palajan vielä aiheeseen Patsaspuisto. Puisto ei oikeastaan ole mikään puisto, vaan se on ollut nykykansantaiteilija Veijo Rönkkösen piha. Rönkkönen asui punaisessa hirsitalossa keskellä taidettaan ja sitä katsomaan tulleita ihmisiä. Puskien välistä saattoi silloin tällöin nähdä, kuinka uudet hahmot saivat muodon. Iso osa Patsaspuistossa käymisen jännitystä onkin aina ollut se, että minkälaisia uusia hahmoja puutarhasta tällä kertaa löytyy. Suurin osa patsaista on ihmishahmoja, mutta seassa seikkailee myös koiria, lintuja, mielikuvituspuita ja kummituksia. Vanhimmat patsaat kasvavat jo sammalta, tuoreimmat hehkuvat kirkkaissa väreissä.

Rönkkönen kuoli keväällä, joten uusia patsaita puistoon ei enää synny. Toivottavasti Parikkalassa kuitenkin ymmärretään Patsaspuiston hienous ja pidetään siitä huolta jatkossakin.

Lomaräätälit hommissa

Loma tuli yllättäen, vähän nurkan takaa. Sittenkin, vaikka se oli kovasti odotettu. Ensimmäinen lomapäivä kului hämmennyksen vallassa: we have all this time - what to do with it? Tänään on sitten punottu suunnitelmia, varattu reissuja ja majoituksia, katsottu karttoja ja ostettu kesäteatterilippuja. Kesäloma alkaa saada hahmon.

Divarista löytyi kassillinen lomalukemista ja aurinko paistaa! Laitan varvastossut jalkaan ja lähden tien päälle.

Reissunaisen vinkki

Loma aloitettiin juhannuksen tehorykäisyllä: yhteen viikonloppuun mahtui vierailu kolmella eri mökillä, uintia kolmessa eri lätäkössä, kaksi yötä pyörien päällä ja vielä muutama muu kohde. Tästä se lähtee...!

Yhtä pitstoppia suosittelen lämpimästi muillekin iloisen Itä-Suomen matkaajille: Kannattaa poiketa Patsaspuistossa Parikkalassa. Hyviä puolia on monta ja niistä merkittävin on ainutlaatuinen tunnelma. Rehevän puutarhan keskellä lymyävät patsaat ovat riemastuttavia, kauheita, uskomattomia, hämmentäviä, koskettavia...

Plussaksi lasketaan myös kohteen ilmaisuus ja sijainti valtatie kutosen varrella. Kohde sopii siis myös kärsimättömille ja kiireisille menijöille.

Paineen alla

Sanovat, että paineen alla syntyy timantteja. Vaan nyt on tilanne toinen: ei synny yhtään mitään. Ei rivin riviä.

Kesäloma kolkutti jo ovella, kun muistin, että yhden tekstin deadline paukahtaa keskelle lomaviikkoja. Ei auttanut: sitä oli ryhdyttävä sorvaamaan. Kursori vilkkuu tyhjän asiakirjan yläreunassa. Tyhjää on myös korvien välissä.

Juhannusruuhka meni jo. Jos muutaman tuhatta merkkiä saisin naputeltua, niin pääsisin mittumaarin viettoon minäkin. Ja loman!

Söpöyden multihuipentuma

"Kissalaan" on meiltä yli sata kilometriä, mutta silti en malttanut pysyä poissa. Pennut täyttävät tällä viikolla kuukauden, ja ovat silkkaa suloa nenänpäästä hännänhuippuun. Toinen on reipas naukuja, toinen vähän ujompi, mutta silti aikamoinen linssilude. Molemmilla on oranssi viiruturkki ja vasta auenneet nappisilmät. En vielä pystynyt lyömään lukkoon, kumpi kissoista kotiutuu meille - sen päätöksen aika on sitten elokuulla. Siihen asti ihastellaan runsasta kuvasaalista. ONNEKSI kamerasta loppui akku, muuten kököttäisin varmaan vieläkin siellä tuvannurkassa lässyttämässä ja kuvaamassa kissanpoikia...

Retkitunnelmointia

Duunipaikan kevätretkikohteina olivat tänä vuonna Tammisaari ja Mustion linna. Reissu oli kiva, mutta silti riitti niitä, jotka napisivat. Ruokaa oli liian vähän ja keli oli kurja ja linja-auton mikrofoni toimi huonosti. Napisijan maailma on kyllä synkkä paikka elää!

Muistelin ala-asteen luokkaretkiä. Silloin ei kitisty turhista, vaan oltiin riemusta soikeina, vaikka matkakohteena oli vain lähikylän kotiseutumuseo ja eväänä pillimehu ja sämpylä muovipussissa. Mikä tahansa säpinä oli tervetullutta vaihtelua tavallisille koulupäiville!

Parasta oli se, että sai pakkautua linja-autoon ja syödä myös viikkorahoilla hankittuja eväitä: irtokarkkeja ja juustonaksuja. Luokallani oli tasan yksi poika, joka minun lisäkseni tykkäsi juustonaksuista. Kaikkien muiden mielestä ne "haisivat ihan oksulta". Niinpä me kaksi istuimme monella luokkaretkellä vieruskavereina ja nautimme naksujamme tyytyväisinä.

Vihreä pakkomielle

Minulle iski pakkomielle vihreästä Joposta. Ja kun ryhdyin pakkomiellettäni toteuttamaan, iski jo paniikkikin, kun vihreät Jopot tuntuivat kadonneen maan päältä. Kaikkia muita värejä tuntui piisaavan, vaan monesta kaupasta oli vihreät myyty loppuun.

Olin luvannut pyörän itselleni synttärilahjaksi, mutta paniikin yltyessä se oli pakko hankkia jo varastoon odottelemaan. Olen kuitenkin päättänyt, että polkaisen ensimmäisen kerran vasta 1.7. Siihen asti tyydyn pelkkään ihailuun.

Onni omanani

Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysikuu
kesäyön on onni omanani
kaskisavuun laaksot verhouu.

En mä iloitse, en sure, huokaa,
mutta metsän tummuus mulle tuokaa
puunto pilven, johon päivä hukkuu
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu
tuoksut vanamon ja varjot veen
niistä sydämeni laulun teen.

Eino Leino: Nocturne

Tällaisissa maisemissa saan aina välillä tehdä töitä. Silkkaa mahtavuutta!

Hellanduudelis!

Our-cat-to-be on avannut silmänsä, raportointiin äskettäin. En voinut vastustaa kiusausta: vaikka "kissalaan" on matkaa sata kilsaa, lupasin mennä pentua katsomaan. En vaan VOI odottaa ensitapaamista niin montaa viikkoa kuin pitäisi. On sitä turhempiakin reissuja varmaan tullut tehtyä.

Kiskiskiskiskis...

Gradutehdas

SkodaMies on nyt päättänyt valmistua. Työhuoneeseen (joka yleensä toimii vain sekalaisen romun ja romppeen säilytyspaikkana) on perustettu gradutehdas, ja tekstiä tuntuu pukkaavan. Vaadittu minimisivumäärä on kuulemma jo saavutettu. Hurraa! Anoppi saa kuin saakin ne kovasti odottamansa valmistujaiset syksyllä!

Vaan sitä en käsitä, miten joku pystyy keskittymään, kun radiossa ulvoo oopperadiiva ylärekisteriään...!

Lisäksi koko talouttamme kiusaa kesäduha. Niiskutamme stereona: toinen työhuoneessa, toinen olkkarissa. Niisk!

My pet is born

Toukokuisella reissulla Porvoossa sain kaupantädiltä pitkiä katseita, kun kerroin ostavani ruokakupin syntymättömälle kissalleni. Maanantaina tuli kuitenkin viesti, joka varmisti, että ostos ei mennyt hukkaan. Navettakissa Miina on pyöräyttänyt kaksi oranssiturkkista pentua, ja niistä toinen kotiutuu aikanaan meille.

Riemua, riemua, malttamatonta odotusta! :)

Nice piispa

Suomeen on valittu eilen ensimmäinen naispiispa. Se on hieno homma. Muistan, kun Elisabeth Rehnistä yritettiin aikoinaan leipoa Suomen ensimmäistä naispresidenttiä. Rintanapeissa luki, että "have a nice president". Uskoisin, että Irja Askolasta tulee nice piispa - sanaleikin molemmissa merkityksissä.