Aatteen mies

Kiina on selvästi ollut suurten johtajien maa. Keisarillista loistoa ja pönötystä saattoi vielä aavistella Kielletyssä kaupungissa ja Taivaan temppelissä. Ja oma lukunsa on tietenkin puhemies Mao, jonka mahtipontinen mausoleumi seisoo keskellä Taivaallisen rauhan aukiota. Aina aamupäivisin sitä kiersi satojen metrien jono, kun kansa meni kunnioittamaan puhemiehen balsamoitua ruumista. Hyvin, hyvin hämmentävää touhua!

Muurille!

Kiinassa on tietenkin käytävä muurilla. Me jätimme ostamatta lentoyhtiön tarjoaman kalliin retken - onneksi, sillä periltä löytyi vastaava reissu viisi kertaa halvemmalla. Matkaan lähdettiin autokuskin, oppaan ja kuuden turistin voimin. Meidän lisäksemme kyydissä olivat "Israelin pappa" ja "Madridin karjut". Israelin pappa oli valkohapsinen vähän kumara vanha mies, joka vaikutti olevan vähän hukassa - mutta sitten paljastuikin, että papalla on rautaiset reisilihakset ja takana jo pari viikkoa reissailua Etelä-Koreassa ja Japanissa. Madridin karjut olivat nelikymppinen äijäporukka, joka kuorsasi takapenkillä koko menomatkan ja joista eräälle kiinalaisen lääketieteen asiantuntija povasi, että "you have a hot liver". (No sen tietämiseen ei kyllä kummoista asiantuntijaa tarvita, että poikaporukan reissulla maksa vinkuu...).

Ja niin... SkodaMies ei koskaan päässyt sille tornille asti, jossa tuo punainen plakaatti liehui. Kävin nappaamassa siitä kuvan ja kipitin sitten viemään alempana muurilla lekottelevalle miehelle Maon terveiset.

Chopstick-challenged

Reissumme suurin haaste taisi olla puikoilla syöminen. Taito, joka oli välttämätön opeteltava, jos halusi syödä muuallakin kuin Mäkisen purkerissa kultaisten kaarten alla.

Muutaman kerran meinasi iskeä nälkäraivo, kun annos höyrysi lautasella, mutta sitä ei millään meinannut saada sieltä lautaselta suuhun asti.

Merkittävä oivallus tuli naapuripöydästä: riisiä on turha YRITTÄÄKÄÄN puristaa puikkojen väliin: puikot pidetään vain kädessä rinnakkain, ja niiden päälle kauhotaan riisit sooseineen ja sitten nostetaan lasti suuhun. Vain isommat kana- tai lihapalaset napataan puikkojen väliin, samoin kuin nippu nuudeleita.

Myös päähän iskostuneet länsimaiset pöytätavat (ei saa ryystää, ei saa röhnöttää) voi unohtaa. Rohkeasti vaan naama lähemmäs lautasta, niin homma helpottuu huomattavasti!

Mutta kaikista näistä opeista ja aika monesta tyhjennetystä riisikiposta huolimatta olen edelleen (CSI New Yorkissa vilahtanutta termiä käyttäen) hieman "chopstick-challenged".

Pyhän äärellä

Reissulla kävimme useammassa buddhalaisessa temppelissä. Lama-temppeli jäi minulle mieleen reissun vaikuttavimpana paikkana. Suitsukkeiden tuoksu, värit, äänet... Ihmisiä pyhän äärellä - siinä oli jotakin kiehtovaa.

Paljon mietin sitä, että vaikka minulle pyhä on jotakin muuta kuin heille, jotka kumartavat kultaisen Buddhan edessä, niin ehkä pyhä on sittenkin jotain universaalia ja rajat ylittävää. Jotain, mitä me ihmiset emme voi määritellä. Jotain, jota kohti meillä kaikilla on kulttuurien, maiden ja uskontojen rajat ylittävä kaipaus.

Liehuvaa

Ylimmissä kuvissa kuivuvat kiinalaiset pyykit kadunvarrella, ja alimmassa liehuvat buddhalaiset rukousliput. Tuuli vie niistä rukoukset mukanaan.

Kiinalainen juttu

Kiinan-reissun kuvasatoa on perattu kameralta koneelle. Voi niitä filmikamera-aikoja, kun lomamuistot mahtuivat muutamalle 24 kuvan filmille... Nyt otoksia on SATOJA. Valitse siitä sitten parhaat...

Reissu oli hieno. Ehkä parasta siinä oli sen kesto. 10 päivän matkalla tuli harha, että aikaahan on vaikka kuinka paljon. Siksi oli helppo malttaa kuljeskella rauhassa, istuskella penkeillä, katsella ihmisiä, nukkua päikkäreitä ja syödä puikoilla.

Peking oli hämmentävä: upouutta ja ikivanhaa, upporikasta ja rutiköyhää, hurjaa hulinaa ja hipihiljaista, keisarien aikaa ja kommunismia. Valittuja paloja on luvassa lähipäivinä!

Harmaa maanantai

Viikonloppu kului jälleen kekkeritunnelmissa. Hullu emäntä tarjoili puolukkaglögiä pikkupakkasessa, vieraita riitti, naurua myös.

Nyt olen vakuuttunut, etten leivo enää ikinä. Ja etten myöskään syö enää ikinä. Olo on kuin boakäärmeellä. Vietän lähipäivät sulatellen sekä tunnelmia että sapuskoita.

Mistähän se johtuu, että mukavan viikonlopun jälkeinen maanantai on aina tavallista maanantaita asteen harmaampi...?

Juhlahumussa

Reissusta palattiin ja tänään juhlittiin.

Juhlapäivän voileipäkakkuylijäämä ei ole niin suuri kuin ennakkoon uumoilin. Onneksi herkut kelpasivat! Karjalaisemännän suurin huoli on se, että ruoka loppuu kesteissä kesken. Toiseksi suurin huoli on, että mihin niiden kaikkien syömättömien ruokien kanssa joudutaan.

Kissa Elias hurmasi sankat vierasjoukot mennen tullen yhdellä hännänhuiskauksella. Se tuntui olevan sitä mieltä, että maisterisjuhlat ovat oikein mukavat kissanristiäiset.

Arkienkelit

Viime sunnuntaina juhlittiin eläkkeellelähtijää, joka on ollut minulle tärkeä esikuva. Jos häntä ei olisi ollut, niin olisinko tässä ammatissa...? Tuskinpa vain.

Lähtijä piti puheen, jossa hän kertoi oman elämänsä vaikuttajista: kansakoulunopettajasta, opiskelukavereista ja niistä, jotka 30 vuotta sitten valitsivat hänet virkaansa hoitamaan.

Jännä ajatella, miten ihmiset tönivät toisiaan tiettyihin suuntiin. Tietoisesti tai tiedostamattaan.

Olen kiitollinen omista vaikuttajaihmisistäni, esikuvistani, arkienkeleistäni. Ja oli hienoa päästä sanomaan tuo kiitoksensa ääneen.

Ajolähtö

Miksiköhän meille aina käy niin, että reissuille lähdetään kaaoksen keskeltä? Pyykit ovat märkiä tai ainakin silittämättä, adapteri on hukassa, matkalaukun lukko on rikki, roskapussi jää viemättä ja lentokentällä sanellaan vielä työpuhelimeen poissaoloviestejä ja listataan unohtuneita asioita...

VÄLILLÄ tuntuu, että haluaisin olla ihminen, joka lähtee matkoilleen kaikessa rauhassa. Sellainen, joka ehtii oikein ODOTTAA, että milloin se lähtöpäivä koittaa. Joka pakkaa laukkunsa huolellisesti viikkoa ennen reissua. Joka muistaa kastella kukat, tyhjentää jääkaapin ja irroitella kaikki töpselit ennen lähtöään.

Vaan en ole sellainen, en. Taitaapa tulla ajolähtö tälläkin kertaa.

(Ja kyllä, sellaisia ihmisiä ON olemassa. Tunnen ainakin yhden.)