Kokoaikaista konsultointia

On paljastunut, että kissamme on kokopäivätoiminen konsultti. Hänen yrityksenä Cat Consulting Oy konsultoi kaikkia mahdollisia aloja ja aihepiirejä, ja Senior Advisor Executive Consult Elias Furrybum seuraa kotitaloutemme tapahtumia tiiviillä otteella.

Tässä varmistetaan printtauksen onnistumista...

...ja tässä konsultti pitää huolta, että iltapesu tulee hoidettua huolella.

Tässä avustetaan matkalaukun purkamisessa...

...ja tässä oli meneillään tietokonekonsultointi, mutta session venähdettyä kovin pitkäksi konsultti uuvahti läppärin muuntajan lämpöön.

Sanomattakin selvää, että meillä on nyt homma hanskassa!

Adventus Domini

Kun kello löi kaksitoista, kajahti Jouluradiosta Hoosianna. Jouluvalot on viritelty pihalle, kynttilät ikkunalle. Enkelit parveilevat takanreunuksella. Tästä alkaa odotuksen aika!

Tanssiopen laskuoppi

Jatkan vielä nillitystäni tanssitunnin sijaismaikasta. Jostain syystä tämä nainen oli saanut päähänsä, että me kaikki olemme kykenemättömiä laskemaan neljää pidemmälle. Siispä ohjeistukset olivat kaikki tyyliä: "Nyt mennään vasemmalle neljä... ja sitten vielä kaksi" tai "nyt kaksi eteen ja sitten vielä kaksi ja sitte vielä kaksi". Siis WHAT? Eikö neljä ja sitten vielä kaksi ole sama kuin kuusi? Miksei vaan voi sanoa kuusi?

Tätä ihmettelee takarivin hymytön jumppanatsi.

Jokainen ansaitsee Lotus-hetken

Niin, kotitiikerikin!

Pakkohymy

Tanssitunnin veti sijainen, joka muistutti Maija Vilkkumaata. Maija Vilkkumaata, joka on vetänyt yliannoksen piristäviä aineita.

Hemmetin nainen, yritti pakottaa meidät HYMYILEMÄÄN! Eikö se riitä, että olen raahautunut halki marraskuisen pimeyden, kylmyyden ja märkyyden veivaamaan lanteitani hikiseen jumppasaliin? Pitääkö siinä vielä HYMYILLÄKIN? Hemmetti soikoon!

Hymy on ilmiö, joka ilmestyy naamalle spontaanisti, jos ilmestyy. Usein se tulee vasta siinä vaiheessa, kun kaadun takaisin kotisohvan imuun voittajafiiliksellä: tulipahan käytyä!

Päivän listaus

Tykkään…
salmiakista, jopoista, nacho cheese ballseista, järvissä uimisesta, vastaleikatun nurmikon tuoksusta, Uppo-Nallesta, apinoista, yökukkumisesta ja pitkään nukkumisesta, käsillä tekemisestä, yhteislauluista, vanhoista taloista, matkoista, suomirockista, lukemisesta, kirjoittamisesta, afrikkalaisesta tanssista, tennareista, keskusteluista, historiallisista hömppäkirjoista, kuohuviinistä, kissoista, tähtitaivaasta, avojaloin kulkemisesta, sisustuslehdistä, keväästä, italialaisesta ruuasta, nuotioista ja päiväkirjoista.

En tykkää…
maksasta, käärmeistä, bikineistä, numeroista, aerobicistä, penkkiurheilusta, makeista hedelmäkarkeista, suorittamisesta, turkiksista, oluesta, prinsessoista, action-elokuvista, teknisistä nippeleistä, glitteristä, kiireestä, elitismistä, keinomatskuista, sushista, vähähiilihydraattisesta elämästä, vaaleanpunaisesta, verkostomarkkinoinnista, marraskuusta, sukkahousuista, minimalismista, sorbetista, herätyskelloista, netin keskustelupalstoista, auringonottamisesta, fanaattisuudesta enkä vöistä.

Lokikirja

Tällä kertaa yhden naisen lukupiiri tarttui Pirkko Saision Lokikirjaan ja suosittelee sitä lämpimästi kaikille merenkulkijoille ja maakravuille.

Kirja sisältää uljaan mahonkiristeilijä Dianan kuvitettuja seikkailuja sekä makeilta että suolaisilta vesiltä. Reissuilla sattuu ja tapahtuu, ja Saisio kirjaa tapahtuneet hersyvästi lokikirjan kansien väliin.

Kirjan etukannessa kerrotaan näin: ”Merenkulkija Pirkko Saision väitetään kirjoittaneen useita kirjoja, jotkut kuulemma oikein paksujakin. Internetissä liikkuu sellainen tieto, että hän olisi voittanut Finlandia-palkinnon.”

Tunnustan, että Lokikirja on ainoa Pirkko Saision kirjoittama kirja, jonka olen lukenut (loppuun asti). Mutta se olikin niin mainio, että Yhden naisen lukupiirin on ehkä pakko tarkistaa asenteitaan tässä kohtaa ja tarttua johonkin muuhunkin opukseen.

Apteekkarin residenssi

Kuten muutamista aiemmista postauksista ehkä on käynyt ilmi, yksi heikkouksistani ovat kauniit vanhat talot. Nämä kuvat ovat Villa Hvittorpista, apteekkari Westerlundin rakennuttamasta huvilasta Kirkkonummelta, jossa pääsin eilen käymään. Villa Hvittorp on rakennettu vuosina 1901-1904 ja sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen. Eipä siis ihme, että talo ainakin ulkoisesti tuo mieleen "läheskaimansa" Hvitträskin, arkkitehtiherrojen oman ateljeekodin.

Kansallisromanttista tunnelmaa henkivä huvila seisoo ylväänä graniittiportaiden päässä järven rannalla. Apteekkari Westerlund vaihtoi 1800-luvun lopussa lääkkeiden myymisen musiikkiliikkeen pitoon ja kaveerasi musiikkipiirien kanssa. Hvittorpissa kyläili muun muassa Jean Sibelius, jonka nuottien kustantamiseen Westerlundilla oli yksinoikeus.

Nykyään villassa kokoustetaan ja juhlitaan - yläkerrassa on myös pieni kukkakattoinen kappeli! Harmi, että omat häät on jo vietetty...

Muumin näköinen nainen

Ihailen salaa kerrospukeutujia. Lehdissä ja NoaNoan näyteikkunassa näyttää niin kivalta, kun päällekkäin on puettu kaksi vähän erimittaista hametta, paksut sukkikset, lyhythihainen paita, pitkähihainen paita, neuletakki ja huivi ja… Muotiblogeissakin sanotaan, että syksyssä ihaninta on se, että ”voi taas kerrostaa päälle villaa”.

Entäpä meikäläisen todellisuudessa…? Kun kerrostan päälle kaksi paitaa ja kiedon kaulaan huivin, olo on kuin Muumipeikon ja Michelinukon risteytyksellä. Se ei välttämättä NÄYTÄ siltä, mutta tuntuu! Kaksi hametta ja sukkahousut? Pelkkä ajatus alkaa kuristaa, puristaa ja kutittaa!

Olen onnellisimmillani olosuhteissa, joissa pärjää yhdellä kohtuullisen ohuella vaatekerroksella (plus alusvaatteilla). Suomen kesä on oikeastaan siinä suhteessa aika optimaalinen. Paita ja housut. Paita ja hame. Kenkiin ei tarvita sukkia ja pihalla voi viipottaa avojaloinkin. Takkia ei tarvita. Oih onnea!

Tuota auvon aikaa odotellessa psyykkaan itseäni kestämään marraskuista todellisuutta, jossa kerrostaminen on kansallinen pakko. Sukkahousut ovat saatanan keksintöä!

Prinsessapäivä

Eilen vietin (sattumalta) päivän prinsessa-teemalla. Kävin Kauppatorilla vilkuttamassa Vickanille ja Danielille ja sen jälkeen kävin katsomassa Prinsessa-elokuvan.

On hämmästyttävää, että on olemassa ihmisiä, joiden pääasiallinen tehtävä maailmassa on hymyillä ja vilkuttaa rahvaalle.

Hämmästyttävää on myös se, miten mieleltään sairastuneita on Suomessa hoidettu vielä muutama vuosikymmen sitten. Lobotomia kuulostaa NYT hurjalta - mitkä mahtavat tämän ajan hoitokeinoista olla sellaisia, jotka nostavat viidenkymmenen vuoden päästä ihokarvat pystyyn...?

Elämän arvosanat

Jos elämässä jaettaisiin arvosanoja, saisin kiitettäviä popcornin tekemisestä (kattilassa, ei mikrossa), kirjojen lukemisesta, nukkumisesta, kenkien ostamisesta, kälättämisestä ja järviuimisesta. Ainakin.

Kasia ja seiskaa tulisi erinäisistä käsitöistä, puutarhuroinnista, aloitettujen projektien loppuunsaattamisesta ja itsehillinnästä. Välillä onnistuu, välillä ei.

Ja siivoamisessa, laskujen maksamisessa ajallaan ja hiihtämisessä mentäisiin vähän rimaa hipoen.

Tai niin kuin nykypäivän koulujen sanallisissa arvioissa kauniisti sanotaan: ”näissä tarvitset vielä harjoitusta”.