Se ilme!

Oheisissa kuvissa voitonriemua vessankaapin päällä (todistusaineistoa viime viikon saavutuksesta). Pellavat on nyttemmin sijoitettu talon ulkopuolelle. Pelkäsin, että jos niiden järsiminen vielä jatkuu, kissa kakkii kohta laudeliinoja...

On the Edge

Jospa voisi vaan läväyttää läppärin kiinni ja häipyä, jättää taakseen kaikki takkuiset asiat joille ei mahda mitään ja marssia kuppilaan. Tilata ison kupillisen teetä ja jotain hyvää. Katsoa, kun auringonsäteet tanssivat pöydällä.

Kuukauden Kirja nro 2

Elina Karjalainen on lapsuuteni suosikkikirjailija - olenhan syntynyt Uppo-Nallen kanssa samana vuonna. Tuon maailman meriä seilanneen karhun tarinoita olen kuunnellut iltasatuina vuosia.

Aikuisena huomasin, että Karjalaisen kynästä on lähtenyt paljon muutakin kuin Uppista. Elina Karjalaisen Kaipauksen ja kiitoksen kirja on ehkä yksi kauneimmista kirjoista, joita olen lukenut. Karjalaisen miehelleen kirjoittamaa pientä kirjaa ei VOI lukea kuivin silmin. Ei, vaikka sen olisi lukenut jo monta kertaa aiemminkin.

Pienessä kirjaan on tallennettu viiden vuosikymmenen rakkaustarina, joka on kestänyt arkea ja aikaa, ja jonka loppu on haikea ja kipeä. Nessut esiin. Sniiiiif...

"Tänään iloitsen siitä, että minulla on edelleen rakkaani. Minä tiedän, että me näytämme ulkopuolisten silmissä erilaisilta kuin omissa, toinen toistamme armeliaammin katselevissa silmissämme: vatsamme pyöreät, ihomme veltot, ja rypyt ovat repineet kasvomme hajalle niinä vuosina, joina olemme toisiamme rakastaneet. Olemme oppineet hyväksymään toisemme sellaisina kuin olemme. Tämä on mielestäni paljon. Jos kohtaan rakkaani yllättäen kadulla, alkavat satakielet laulaa, vaikka niitä ei ole; alkaa aurinko paistaa, vaikka taivas on pilvessä. Kukat alkavat kukkia, vaikka kaamos on kamalimmillaan. En lakkaa ihmettelemästä sitä, että rakkaus saattaa yhä yllättää minut keskellä ankeinta arkea. Sellainen on minun rakastettuni. Jokaisen päivän hän tekee elämisen arvoiseksi."

Elina Karjalainen

Ilmeikästä

- Voih, miten surullisena se kattoo tuolla ikkunassa!
- No nyt on kissaherra innoissaan!
- Älä ole noin pettynyt, saat lisää papanoita vielä!

SkodaMies on sitä mieltä, että inhimillistän kotitiikeriä liikaa. Se väittää ihan vakavissaan, että kissa ei voi näyttää iloiselta, surulliselta tai järkyttyneeltä... Kissalla on kuulemma tasan kaksi ilmettä: perusilme ja väsynyt ilme.

Mutta voin kertoa, että kun tikru tänään kiipesi aivan uusiin ulottuvuuksiin himottavasti rapisevan pellavakimpun perässä (ja voitti näin taistelun Kissa vastaan Mies lukemin 3-0), sen ilme oli VOITONRIEMUINEN.

(Otin kuviakin todistusaineistoksi, mutta en jaksa ladata niitä koneelle nyt. Ylläolevassa kuvassa perehdytään ammattikirjallisuuteen, ja silloin ilme on tietenkin KESKITTYNYT...)

Mazzarella and me

En käsitä, miksi nostatan jo toista kertaa verenpainettani Merete Mazzarellan kirjan parissa. Ehkä siksi, että yritän tajuta, mikä niissä kirjoissa saa sekä kriitikot että monet lukijat pissimään hunajaa. Koska minä en vaan TAJUA sitä!

Ensin luin Mazzarellan kirjan Illalla pelataan Afrikan tähteä. Sitä on ylistetty upeaksi kuvaukseksi nykyaikaisesta isovanhemmuudesta. Oikeasti se on katkeran akan ruikutusta siitä, kuinka kiittämättömät lapsenlapset eivät osaa riittävästi riemuita siitä, että pääsevät famun kanssa Tammisaaren huvilalle pelaamaan Afrikan tähteä. (Ja todella, todella toivon, että opusta ei ole käännetty sellaiselle kielelle, että Mazzarellan miniä pystyisi sen lukemaan!)

Nyt luen kirjaa Matkalla puoleen hintaan. Sen väitetään olevan "inspiroiva kronikka eläkkeelle siirtymisen taidosta". Mutta enemmän se on kyllä etuoikeutetun eläkeläisen tyhjänpäivästä kitinää ja loputonta sitaattisilppua. "Voih, minä vaeltelen eläkkeellä olevana proffana eteläisen Helsingin ja Uppsalan katuja, lentelen pitämään luentoja ja syön illallisia ja siinä sivussa siteeraan teille kaikkia käteen sattuneita kirjoja. Voih kuinka raskasta eläkkeellä oleminen onkaan!"

Mietin, mitä sellainen tavallinen kansaneläkettä nostava mummeli mahtaisi Mazzarellalle sanoa. Ei ehkä mitään, sillä heidän maailmansa eivät koskaan kohtaa.

Ja ehkä on parempi, että minäkin pysyttelen jatkossa erossa Mazzarellasta.

Unelmien maku

Tänään on jälleen penkkarit, ja abit hytisevät rekkojen lavalla. Joka vuosi tähän aikaan lasken, miten monta vuotta niistä omista penkkareista olikaan. (Huokaus, tulokseksi tuli taas kerran että TODELLA monta...)

Vuotuinen ikäpohdinta kulminoituu aina penkkareihin, ei niinkään syntymäpäivän aikoihin. Ehkä siksi, että synttärit ovat kesällä, ja vaikka ikäkriisi meinaisikin iskeä, sen voi aina tainnuttaa menemällä piknikille syömään mansikoita ja juomaan kuohuviiniä - mikä on helmikuussa hankalahkoa.

Mutta ehkä tuo pohdinta liittyy enemmän siihen, että muistan niin hirvittävän hyvin, miltä tuntui sinä keväänä, kun 12-vuotisen kouluputken pää alkoi viimein häämöttää. Kun kaikki ovet olivat raollaan, kun melkein mikä tahansa oli mahdollista, kun huulilla oli unelmien maku...

Ja joka vuosi kysyn itseltäni, että vieläkö uskallan unelmoida, kurkottaa kohti mahdottomiakin - vai olenko siihen jo liian vanha. Toivottavasti en koskaan!

Party haaaaard!

Lauantaina istuttiin iltaa vanhojen opiskelukaverien kanssa. Kukapa olisi uskonut, että meno äityy niin railakkaaksi, että suurin osa meistä viettää maanantainsa pää vessanpöntössä...?

No ei kukaan. Mutta yhdestä osoitteesta tuli tuliaisiksi ärhäkkä mahapöpö, josta nyt toivutaan monessa muussa taloudessa. Todella, todella tehokas detox-kuuri, hiihtolomaksi bikinikuntoon!

Onneksi elämä alkaa vähitellen voittaa...

Täällä taas...

Pakkanen tuli taas, ja ilmeisesti joksikin aikaa jäädäkseen. ISO HUOKAUS. Talvikiintiöni alkaa jo täyttyä - auringonpaiste ja tippuvat räystäät olisivat jo ihan tervetulleita. Ensinmainittua sain kyllä nauttia tänään. Varastin työpäivästä tunnin aikaa järvenrantakävelylle. Vanhat puutalot reitin varrella narisuttelivat nurkkiaan kylmässä.

Huipulla tuulee

Olen seurannut vierestä SkodaMiestä uudella urallaan. Pomona olo ei ole ihan helppoa. Se on tuulinen paikka. Monella on toiveita, ehdotuksia, vaatimuksia ja valituksia. Niiden keskellä pitäisi jotenkin sompailla.

Eilen lohdutin miestä: toistaiseksi on kuitenkin mennyt ihan hyvin. Paljon paremmin kuin vaikka eräällä Mubarakin Hosnilla.

Teema tietää heikkouteni

Jopoilijan on aika vaikea vastustaa ohjelmaa, jossa yhdistyvät vanhat talot tarinoineen ja Samuli Putro. Sellaisen ohjelman on tehnyt YLE Teema ja sen nimi on Suojele minua. Istun täällä yksin yössä ja rääkkään digiboksiani kelaamalla uudestaan ja uudestaan laulua, jonka Putro laulaa Kittilässä Kalervo Palsan ateljeessa, Getsemanessa.

Jos hiihtää Palsa taivaassa
niin toivon suksiin pitoa
ja toivon hyvää luistoa
ettei käy raskaaks matkalla

jos hiihtää Palsa taivaassa
niin toivon tähtikirkautta
ja toivon hankikantoa
ettei mee hermo matkalla
Getsemaneen...