Mazzarella and me

En käsitä, miksi nostatan jo toista kertaa verenpainettani Merete Mazzarellan kirjan parissa. Ehkä siksi, että yritän tajuta, mikä niissä kirjoissa saa sekä kriitikot että monet lukijat pissimään hunajaa. Koska minä en vaan TAJUA sitä!

Ensin luin Mazzarellan kirjan Illalla pelataan Afrikan tähteä. Sitä on ylistetty upeaksi kuvaukseksi nykyaikaisesta isovanhemmuudesta. Oikeasti se on katkeran akan ruikutusta siitä, kuinka kiittämättömät lapsenlapset eivät osaa riittävästi riemuita siitä, että pääsevät famun kanssa Tammisaaren huvilalle pelaamaan Afrikan tähteä. (Ja todella, todella toivon, että opusta ei ole käännetty sellaiselle kielelle, että Mazzarellan miniä pystyisi sen lukemaan!)

Nyt luen kirjaa Matkalla puoleen hintaan. Sen väitetään olevan "inspiroiva kronikka eläkkeelle siirtymisen taidosta". Mutta enemmän se on kyllä etuoikeutetun eläkeläisen tyhjänpäivästä kitinää ja loputonta sitaattisilppua. "Voih, minä vaeltelen eläkkeellä olevana proffana eteläisen Helsingin ja Uppsalan katuja, lentelen pitämään luentoja ja syön illallisia ja siinä sivussa siteeraan teille kaikkia käteen sattuneita kirjoja. Voih kuinka raskasta eläkkeellä oleminen onkaan!"

Mietin, mitä sellainen tavallinen kansaneläkettä nostava mummeli mahtaisi Mazzarellalle sanoa. Ei ehkä mitään, sillä heidän maailmansa eivät koskaan kohtaa.

Ja ehkä on parempi, että minäkin pysyttelen jatkossa erossa Mazzarellasta.